Hirsitalojemme rakenteita ja komponentteja
Valmistamme kaikkia markkinoilla olevia hirsityyppejä: höylähirsi, lamellihirsi, pyöröhirsi, D-hirsi ja lamellipyöröhirsi. Suosituin hirsituotteemme on Liimaton Massiivihirsi, jonka valmistamme tukista alkaen tehtaillamme joko männystä tai kuusesta asiakkaan tarpeen mukaan.
Kaikille tuotteillemme yhteistä on markkinoiden pisimmälle viety valmistuksen valmiusaste. Alalla yleisesti tehdään hirsiin vain nurkanlovia ja poran reikiä. Me teemme samaan hintaan paljon enemmän, kuten: Liimapalkkien ja yleensä palkistojen lovet ja taskut, vinot nurkat, kaiken muotoisten aukkojen sahaukset jne. Hirsien lisäksi pääkannattajien määrämittaisuus liitostyöstöineen on osa vakiotoimitustamme. Näillä on iso etu pystytystyössä ja ne vähentävät oleellisesti työmaalla tehtävien virheiden riskiä: Liimapalkkia on mahdoton katkaista väärästä kohtaa, koska olemme katkaisseet sen jo valmiiksi oikeasta kohdasta.
Lamellihirsi
Lamellihirsi on liimattu kahdesta tai useammasta höylätystä lankusta, eli lamellista siten, että kestävämpi sydänpuu on suurimmaksi osaksi hirren pinnassa. Näistä syistä lamellihirsi onkin lähes halkeilematon ja vääntymätön.
Suuri osa tuotannostamme on lamellihöylähirttä, mutta luonnollisesti valmistamme monia muitakin hirsityyppejä.
Liimaton höylähirsi
Näissä hirsissä ei ole ollenkaan puun läpi meneviä liimasaumoja, joten ne hengittävät luonnollisesti ja terveellisesti.
Massiivihirsi on siksi ekologisen ihmisen ykkösvalinta ja siitä on siitä on hyvä rakentaa terveellinen koti perheellesi.
Valmistamistamme massiivihirsistä 70mm ja 95mm ovat ns sydänhalkaistuja (2-ex log). Tämä sahaustapa hillitsee oleellisesti puun luonnollista halkeilua. 70mm höylähirren kylki on saman näköistä / laatuista kuin lamellihirren (Hirsi on itse asiassa höylätty lamellihirren aihiosta). 140mm ja paksummat massiivihirret ovat ns. perinteisiä palkkahirsiä (1-ex log).
Liimaton MASSIIVIHIRSI on puhtain ja ekologisin hirsimateriaali
Aidosti ekologisen rakentamisen kysyntä on kasvaa jatkuvasti. Osalle asiakkaita on tarve saada täysin liimaton, aito ja alkuperäinen oikea hirsitalo.
Hyvin usein asiakkaan toiveiden listalla ovat: Massiivihirsi, rossipohja, kutterinpurueristeet ja painovoimainen ilmanvaihto. Todella usein olemme nämä toiveet onnistuneet myös totetuttamaan, mutta todeta täytyy että juuri painovoimainen ilmanvaihto asettaa kovimmat vaatimukset muille rakenteille ja tällöin isommissa rakennuksissa tulee välttämättömäksi myös paksumpi hirsi.
Tuotteistamme 200 x 200 millin massiivihirsi on vastaus tähän kysyntään varsinkin silloin kun rakennus voidaan varustaa koneellisella ilmanvaihdolla ja lämmön talteenotolla.
Muita suosittuja massiivihirsikokoja ovat 220 ja 240mm paksuudet.
Massiivihirren raaka-aine on Mänty tai Kuusi asiakkaan makumieltymyksen mukaan. Kummallakin puulajilla on omat, hyvät ominaisuutensa
Massiivihirsitalon väliseinät ovat usein myös hirttä. Lattianeliöiden (ja kustannustenkin) säästämiseksi yleensä ohuempaa kuin ulkoseinä, esim 95 tai 140mm paksuisia.
Riittävän paksu massiivihirsi on ainoa omakotitalon seinähirsi jossa ei ole polyuretaania, vinyyliasetaattia tai melamiinihartsia. Emme varsinaisesti väitä että nämä lamelliliimojen aineosat olisivat jotenkin vahingollisia, mutta emme myöskään kyseenalaista liimattomaan hirteen päätyvän asiakkaan mielipidettä. Kun hirressä ei ole pisaraakaan liimaa niin tämän asian miettiminen on turhaa.
Työn alla oleva 200x200 massiivihirsinen omakotitalo
Kehittynyt aihiovalmistus- ja kuivaamotekniikkamme minimoi massiivihirsille ominaista näkyvien pintojen halkeilua ohjaten halkeaman suurimmaksi osaksi hirren pohjaan. Kohtuullinen halkeama ei heikennä puun lämmönvastusta eikä lujuutta, vaan on merkkinä siitä että hirsi on luonnollisessa olotilassaan.
Pyöröhirsi ja Lamellipyöröhirsi
Massiivinen ja järeä pyöröhirsi on suomalaisten kestosuosikki jo vuosikymmenien
ajan. Luonnollinen, ekologinen ja liimaton hirsi takaa miellyttävän ja terveellisen
sisäilman ja on kaiken lisäksi edullinen rakennusmateriaali. Saatavana myös
pyörölamellihirtenä.
Rakenteilla oleva 295mm lamellipyöröhirsihuvila
Lisäeristetty höylähirsi
Suomalainen omakotitalo voidaan tehdä määräysten mukaisesti ilman lisäeristysseinää alkaen 180 milliä paksusta hirrestä. Silloin on tehostettava esimerkiksi ikkunoiden, yläpohjan ja ilmanvaihtokoneen energiatehokkuutta.
Muualla tätä hirrelle myönnettyä lievennystä määräyksiin ei ole. Esimerkiksi pohjois- ja keski- Euroopassa lämmöneristysmääräykset ovat monasti tältä osin tiukemmat ja paksuinkin hirsiseinä joudutaan lisäeristämään. Siksi usein kustannussyistä päädytään maltilliseen hirsipaksuuteen.
Ohuemmat höylähirret kuten 70 ja 95 milliset mielletään kotimaassamme pihasaunan hirreksi. Oikeasti näistä hirsistä voi tehdä talon ilman kokoluokan ylärajaa.
Oheisissa esimerkkikuvissa on Unkarilaisten asiakkaidemme taloja jotka on tehty lisäeristetystä 95mm höylähirrestä.
Hyvän eristyskyvyn ja edullisen hinnan lisäksi lisäeristetyllä hirrellä on muitakin hyviä ominaisuuksia. Lisäeristyksen sisään on mahdollista "kätkeä" mutkikkaiden talojen kantavia rakenteita. Lopputuloksena tällainen talo näyttää "oikeammalta" hirsitalolta kuin eristämättömästä hirrestä tehty. Lisäeristys mahdollistaa mm korkeammat ikkunat, katon polveilun, jiirit hirsipäädyin jne.
Jos lämmöneristysmääräykset tulevaisuudessa kiristyvät, on lisäeristetty hirsitalo silloin ainut mahdollinen hirsitalo matalaenergiahirsitalon rinnalla.
Lamilook-höylähirsi
Jos kustannus- tai energiatehokkuussyistä päädytään ohuempaan höylähirteen – mutta halutaan paksun hirren ulkonäköä – on ratkaisuna silmää miellyttävän paksuiset lamellihirsiset ulkonurkat.
Varsinainen hirsiseinä on esimerkiksi lisäeristetty 70x208 höylähirsi ja nurkkana on 202x208 lamellihirsi. Lopputuloksena on paksua lamellihirttä oleellisesti edullisempi hinta, kuitenkin sama ulkonäkö ja monin kerroin parempi lämmöneristävyys. Tästä hirrestä budjetti antaa myöden tehdä myös päätykolmiot ja väliseiniäkin. Tyypillinen paksun lamellin talo on 2.7m korkea tasakerran kehikko ja siitä kaikki ylöspäin pelkkää panelia. Sellaiset talothan ovat oikeastaan vain "puoli-hirsitaloja". Lamilook hirsitalo ei ole puolihirsitalo !

Citynurkka
Luonnollisesti tuotantolinjastomme toteuttaa normaalin Classic-nurkan lisäksi useita niin sanottuja City-nurkkaratkaisuja, myös vinoissa kulmissa.
Nykytyylin mukaan suomalainen moderni hirsitalo tehdään 202–270 milliä paksusta lamellihirrestä jiiratulla City-nurkalla.
Joidenkin mielestä näin tehden tapahtuu hieman ulkonäön menetystä: Valmiissa talossa jää käytetyn hirren paksuus kokonaan piiloon, eli jykevä hirsi menee tavallaan "hukkaan". Jos tavoitellaan hirsitaloa joka ei näytä hirsitalolta, on mielestämme lisäeristetty hirsi-, lämpöhirsi- tai ekopuutalomme harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. City-nurkka on toki paikallaan talon tehostekohdissa, kuten vino kulmaus tms.
erikoisratkaisu.

